#olohuone/livingroom, #pikkujutut/littlethings, #taulu/art
Comments 6

Uusia printtejä / New prints

Mustareunaiset taulut 1 : Kauniit neliöt

Ensimmäinen vilkaisu tuoreeseen tauluasetelmaan sohvan yläpuolella. Sain vihdoinkin eilen Etsystä tilaamani ‘Oui Non’ -printin kehyksiin (eihän siihen mennyt kuin pari kuukautta) ja suunnittelin samalla olohuoneen taulujakoa uudelleen. Homma on vielä kesken, sillä uuden printin oikealta puolelta puuttuu vielä muutama pienempi taulu kun oikeanlaisia kiinnikkeitä ei löytynytkään työkalupakista.

Mustareunaiset taulut 2 : Kauniit neliöt

Tuo meduusaprintti on muuten siitä hassu hankinta, että vaikka se Ikeassa onkin kaupan ihan kuvan itsensä vuoksi, ostin minä sen pakettiin kuuluneen paspiksen takia. No, paspispa ei sitten mahtunutkaan suunnittelemieni kehysten sisään ja ehdin jo kirota hukkaostosta. Katsoin kuitenkin printtiä uudemman kerran osana tauluryhmää ja se alkoikin näyttää kiinnostavalle. Onhan se kuvana vähän outo (enkä edes erityisemmin välitä merenelävistä sisustuksessa), mutta jotenkin se tuo särmää taulujen joukkoon. Ehkä on vain mukavaa vaihtelua saada valokuva tekstiprinttien kylkeen.

(Juha Mieto totesi joulun alla joulutortuista, joita syö joulunaikaan siis kymmenittäin, että eiväthän ne edes hyvälle maistu mutta “jotenkin ne säväyttävät”. Hihitettiin koko joulu tuolle kommentille, mutta aika hyvin se oikeastaan sopii tähän meduusataulun tapaukseenkin. Jotenkin se vaan säväyttää).

Mustareunaiset taulut 3 : Kauniit neliöt

Mustareunaiset taulut : Kauniit neliöt

Kuvailen toivon mukaan viikonloppuna koko asetelmaa, kunhan saan loputkin kuvat seinälle. Kiitos muuten kaikille hyvistä vinkeistä edelliseen postaukseen! Tästä se hyllynmetsästys lähtee… ;)

**

Sneak peak to a new print arrangement above our living room sofa. The ‘Oui Non’ print is from Etsy and the other print is from Ikea. Some smaller pictures are still missing from the lot but hopefully I get to take some photos of the finished result this weekend!

– Mirka

Seuraa blogia Bloglovinissa / Follow blog on Bloglovin

Advertisements

by

Oman kodin myötä sisustamiseen ja remontointiin hurahtanut esteetikko. Ajaton design, rento pintojen ja tekstuurien sekoittelu sekä kuppi hyvää kahvia ovat lähellä sydäntäni. 50-neliöinen kaksiomme sijaitsee vanhassa kerrostalossa Helsingin kantakaupungissa.

6 Comments

  1. Hyvältä näyttää nämä kaksi printtiä ja sopivat kivasti yhteen! Kiva nähdä sitten kokonaisuus. Ja kauniit kevyet kehykset tosiaankin, kiitos vinkistä. :)

    Like

    • Kiitos Hanna :) Itseäni erityisesti siinä viehättää kahden aika erilaisen fontin onnistunut yhdistäminen.

      Like

  2. Hyvältä näyttää tuo taulupari! Meillä taitaa olla saimaisia Ikean kehyksiä :)

    Like

    • Kiva kun piipahdit Anna! Joo, mukavaa vaihteeksi katsella tuollaisia ohutreunaisia ja kevyitä kehyksiä kun meillä oli ennen tässä Ikean Ribbaa, jotka on loppujen lopuksi aika paksuja kehyksiä :) Pienempi kehys on Clas Ohlsonilta.

      Like

Kiva kun kävit, mukavaa jos jätät kommentin! / Thanks for visiting, great if you leave a comment!

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s