#koti/home, #makuuhuone/bedroom, #olohuone/livingroom
Leave a Comment

Keskikesän juhlan jälkeen

Keskikesan juhla 2 | Kauniit neliot

Keskikesan juhla 4 | Kauniit neliot

Keskikesan juhla 3 | Kauniit neliot

Yöttömän yön juhla sujui mukavasti mökillä kaveriporukalla hyvän ruoan, keskustelujen ja saunomisen merkeissä. Auringostakin päästiin nauttimaan, vaikka sääennuste aluksi lupailikin sadetta juhannusaatolle. Juhannusrientojen jälkeen omaan kotiin palaaminen tuntui kuitenkin hyvältä. Nappasin keräämäni juhannuskukat mukaan ja tulimme kotiin jo eilen lauantaina kun sade näytti jatkuvan pitkälle iltaan. Sen jälkeen viikonloppua onkin jatkettu rennoissa merkeissä, ilman aikatauluja tai suunnitelmia. Pitkästä aikaa on saanut nauttia kunnolla ja kirjaimellisesti vapaa-ajasta!

Kotityöt ja sisustustaminen eivät ole viime aikoina jaksaneet kiinnostaa, tekeminen ja ajatukset ovat pyörineet kodin ukopuolisissa asioissa. Monesti sänky jää petaamatta, lattia imuroimatta ja epäsäännölliset asetelmat kahvikuppeja ja aikakausilehtiä lojuu sohvapöydällä. Olen kuitenkin nauttinut rentoilusta ja ajatusten lepuuttamisesta. Joskus sisustusjuttuja tulee kelailtua liiankin kanssa, on hyvä välillä vain olla ja nauttia, vaikka koti ei omasta mielestä vielä “täydellinen” olisikaan… Muutama idea tämän lepuuttamisen johdosta onkin alkanut muotoutua, niistä varmastikin lisää myöhemmin.

Mukavaa ja rentoa sunnuntain jatkoa!

– Mirka

Advertisements

by

Oman kodin myötä sisustamiseen ja remontointiin hurahtanut esteetikko. Ajaton design, rento pintojen ja tekstuurien sekoittelu sekä kuppi hyvää kahvia ovat lähellä sydäntäni. 50-neliöinen kaksiomme sijaitsee vanhassa kerrostalossa Helsingin kantakaupungissa.

Kiva kun kävit, mukavaa jos jätät kommentin! / Thanks for visiting, great if you leave a comment!

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s